Golfia Neste Oil Rallin tunnelmissa

Pääsiäisenä Himoksella on mahdollisuus lasketella ja golfata samaan aikaan. Himoksen par 3 –harjoituskenttä avataan pelattavaksi historiallisen aikaisessa vaiheessa ja uusi 18-väyläinen golfkenttä avataan pelattavaksi äitienpäivän tienoilla säiden niin salliessa. Pääsiäisen aikaan avoinna on myös uuden kentän vesirange. Laajalla harjoituslyöntialueella taitoja voi hioa ja hienosäätää tulevaa sesonkia varten lyömällä kelluvia palloja veteen.

Viime kesäkuussa avatun Himoksen uuden täysimittaisen golfkentän yhteistyökumppanuus Suomen MM-rallin, Neste Oil Rallin, kanssa näkyy muun muassa golfväylien nimissä. Viime syksynä järjestettyyn nimikilpailuun tuli runsaasti ehdotuksia, ja väylät on nyt nimetty Neste Oil Rallin erikoiskokeiden mukaan. Ouninpohjaksi nimetty väylä numero 9 tarjoaa nimensä mukaisesti haasteita kokeneemmillekin golfareille. Helpolla ei pääse avauksessakaan Lankamaaksi nimetyllä väylällä numero 1.

Kuten Keski-Suomessa ajettavan MM-rallin erikoiskokeet, niin myös Himosvuoren kupeessa polveileva 18-reikäinen golfkenttä on muodoltaan vaihteleva ja vaikeusasteeltaan monipuolinen. Kenttä on suunniteltu eri tasoisille golfareille ja on mutkattomasti pelattavissa pay & play –periaatteella kaikille niille, joilla on voimassaoleva green card.

 ”Golfväylien nimeämisellä Neste Oil Rallin erikoiskokeiden mukaan halutaan kunnioittaa alueen vahvoja legendaarisia ralliperinteitä. Samalla nimet assosioivat molemmissa lajeissa vaadittavia ominaisuuksia, kuten jatkuvan harjoittelun merkitystä, tarkkuutta ja keskittymiskykyä”, luettelee Himos Resort Oy:n toimitusjohtaja Hannu Mäntyharju.

Tänä vuonna ralli päättyy vasta sunnuntaina, joten lauantai elokuun 2. päivä tarjoaa ratkaisun makua. Silloin Himoksella ajetaan peräti kaksi Neste Oil Rallin erikoiskoetta.

 

Golfkylä Himos Resortin huoneistokauppa suhteellisen vilkasta

Haastavasta taloustilanteesta huolimatta Himoksella on voitu olla tyytyväisiä, sillä kaikki golfkylään rakennetut lomahuoneistot on myyty ja rakenteilla olevista huoneistosta vain yksi esittelytarkoituksiin käytetty asunto on vapaana. Hannu Mäntyharju kertoo, että golfkylän tonttien kysyntä on ollut tasaista, mutta erityisesti valmiiden huoneistojen kysyntä on selkeästi lisääntynyt viime syksystä alkaen.

Alueella on valmiina parikymmentä huoneistoa ja toukokuun loppuun mennessä valmistuu kahdeksan uutta huoneistoa. Keväällä alueella aloitetaan noin kymmenen huoneiston rakentaminen. Himoksen golfkylässä suurin osa huviloista ja huoneistoista sijaitsee ison maailman tyyliin golfkenttäalueella aivan golfkentän väylien varrella.

 

Himoksen golfkentän väylien nimet Neste Oil Rallin erikoiskokeiden mukaan

1.   Lankamaa
2.  Palsankylä
3.   Hassi
4.  Kutemajärvi
5.   Savo
6.   Urria
7.   Himos
8.   Harju
9.  Ouninpohja
10. Surkee
11. Ruuhimäki
12. Painaa
13. Mökkiperä
14. Humalamäki
15. Päijälä
16. Leustu
17. Jukojärvi
18. Myhinpää

 

Lisätietoja

Toimitusjohtaja Hannu Mäntyharju, Himos Resort Oy, puhelin 0400 666 902, hannu.mantyharju@himosresort.fi

 

Himos-Patalahti Golf Oy:n pääomistaja on Himos Resort Oy (77%) ja toinen omistaja on Holiday Club Resorts Oy (23%). Himos Resort Oy tarjoaa golfareille ja laskettelijoille  vaihtoehdon monipuoliseen, ympärivuotiseen vapaa-ajan viettoon ja harrastamiseen. Yhtiö on rakentanut ja parhaillaan rakentaa kentän ympärille loma-asuntoja ja tarjoaa myös lomatontteja 118 hehtaarin alueelta. Lähivuosina golfkylään nousee noin 300 uutta vapaa-ajan asuntoa.  www.himosresort.fi  ja www.himosgolf.fi