Kapteenin terveiset

Kausi 2016 on saatu käyntiin. 1 ja 2 väylää parannellaan vielä muutenhan kenttä on loistavassa kunnossa.

Näin kauden alkaessa on paikallaan muistuttaa muutamista kentänhoitoon liittyvistä kysymyksistä, joihin me voimme kaikki omalla käyttäytymisellämme vaikuttaa. Näiden asioiden huomioonottaminen helpottaa kenttämestarien työtä ja varmistaa osaltaan sen, että saamme nauttia Himoksen ainutlaatuisista peliolosuhteista.

Meillä on nyt käytössä 18 upeata griiniä, joiden kunnosta meillä kaikilla on vastuu. Tämä koskee luonnollisesti pallon alastulojälkien korjaamista, mutta myös liikkumista griinillä ja lipun käsittelyä. Lippu on raskas ja sen kaataminen tai heittäminen griinille voi aiheuttaa pinnalle vaurioita.

Lyöntijäljet (divotit) tulee korjata lyhyeksi leikatun väylän lisäksi myös raffista. Jos joudut itse joskus lyömään palloa korjaamattomasta lyöntijäljestä, niin tiedät mistä puhun.

- Jone

Lopuksi nopea kertaus tärkeästä asiasta.

Alastulojäljen korjaus griinihaarukalla

1) Aseta haarukka viistosti alastulojäljen alle

2) Työnnä haarukan vartta eteenpäin nuolen osoittamalla tavalla (kuva 2) niin, että nostat haarukan pystyyn ja nurmi nousee ylöspäin (kuva 3).

3) Toista liike eripuolilta alastulojälkeä ja tasaa lopulta korjattu kohta varovasti jalalla tai putterin lavalla

Hyvä tapa on opetella säännöllisesti korjaamaan edes yksi alastulojälki griiniltä, vaikka se ei olisikaan oma. Alastulojälkien korjauksessa olisi tärkeää muistaa myös oikea korjaustekniikka. Reikää ei siis tule missään tapauksessa nostaa haarukalla ylöspäin, vaan paikata se niin, että siirtää ympäröivää maata reiän tilalle, kunnes reikä häviää. Nostamalla reikää haarukalla ylöspäin heinän juuri voi katketa, jolloin heinä kuolee.

Kenttähenkilökunta tekee parhaansa, tee sinäkin!


Jouni ”Jone” Leppämäki

Kapteeni